tiistai 13. lokakuuta 2015

Toinen ja kolmas viikko Maltalla

Työpäivät kuluu suurimmaksi osaksi samalla tavalla jokapäivä. Eli aamuksi                                         Toisella viikolla tuli kolme lasta lisää, eli yhteensä lapsia oli neljä. Päivät kuluvat niin, että on vapaata leikkimistä, numeroiden, kirjaimien ja värien opettelua. Joka päivä käydään numerot 1-10 läpi ja joka päivä opetellaan aina uusi kirjain, numero ja väri. Kolmannella viikolla lapset tekivät leikkitaikinasta oman nimensä ja maalasivat ne eri väreillä. Loppupäivästä aina luetaan satu ja lauletaan lauluja. Loppuviikosta tulee kaksi uutta lasta.

Newark schoolissa oppilaat opettelevat päivittäin numeroita (1-20) sekä kirjaimia, jotka ovat tähän mennessä olleet m, a, s, d, t, i, kirjaimia harjoitellaa mm. lausumalla/ääntämällä, piirtämällä. Liikunta tuneilla keksitään lapsille tuttu leikki tai peli.


Toisella viikolla perjantaina kävimme katsomassa Paranormal circus show:ta. Se oli mahtava kokemus. Alussa osa työskenteliöistä säikytteli ihmisiä eri tavoilla esimerkiksi moottorisahalla. Ostimme vip liput, että pääsimme eturiviin istumaan. Liput maksoivat 25 euroa.


Lauantaina lähdimme Popeye Villagessa Sannan sekä puolalaisen ja iranilaisen samassa asuntolassa asuvan henkilön kanssa. Elina ei lähtenyt mukaan Popeye Villageen pääkivun takia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti